Kasvispainotteista

Tämä kuva on tässä ihan vaan herättämään lukijan mielenkiintoa, eikä liity mitenkään alla olevaan juttuun. Lähirannaltamme otettu maisemavedos.

Olen mahdottoman viehättynyt paikallisiin hedelmiin, kasviksiin ja vihanneksiin. Kaupoista ja toreilta löytyy valtava valikoima erilaisia kasviksia ja hedelmiä, joita en ole Suomessa nähnyt. Niitäkin kasviksia on paljon, joita Suomessa myydään. Olemme opetelleet ennakkoluulottomuutta näitä kasvikunnan tuotteita kohtaan, ja pyrkineet kokeilemaan mahdollisimman montaa myynnissä olevaa hedelmää ja kasvista. Hedelmät ovat useimmiten olleet mieluisa makukokemus.

 

Brasiliassa on kaikki järisyttävän suurta. Löysin hedelmätiskiltä noin kookospähkinän kokoisen, vihertäväkuorisen hedelmän. Päätimme puolison kanssa kokeilla sitäkin. Kotona sitten aloin avaamaan hedelmää, ajattelin, että halkaisen sen, jotta nähdään mitä se sisältää. Yllättäen tämä hedelmä paljastui jättiavokadoksi! Siis oikeasti, täällä myytävät paikalliset avokadot ovat vauvan pään kokoisia. Löysin kyllä tuontiavokadojakin myöhemmin kaupasta, kun asiaan perehdyin hieman paremmin. Paikallisilla olemme kuitenkin jatkaneet, yksi avokado viikossa kahteen osaan jaettuna saa toivottavasti aivomme pysymään edes ennallaan.

 Avokado ja tomaatti sekä avokado ja sitruuna, taustalla portugalin sanakirja

Lehtikaalin tapainen kaali on täällä suosittua perusruokaa maniokin lisäksi. Yleensäkin erilaisia kaaleja on paljon tarjolla, ja paikallinen parsakaali on maultaan samanlainen kuin meillä Suomessa myytävänä oleva parsakaali. Täällä se meidän versio on brocolis americano-nimellä. Maniokki on perusruokaa, siitä tehdään jauhoja, leivonnaisia, naksuja ja vaikka mitä. Minun mielestäni se maistuu lähinnä tärkkelykselle, ja sitähän se kai suurimmalta osalta onkin. Sitten on sellainen mukava, pieni vihannes, jilo, en ole löytänyt nimelle käännöstä. Se on vihreä, limen kokoinen ja rakenteeltaan muistuttaa munakoisoa. Ihan hyvää kasvispaistosten seassa, niin kuin chuckukin, vähän isompi ja kiinteämpi kasvis. Kummallekaan ei ole suomenkielistä nimeä. Hyviä olivat ja hengissä ollaan.

Riossa on nyt kevät. Kun tulimme, oli vielä talviaika ja öisin saattoi olla melkoisen viileää. Käytimme jopa fleecehuopia öisin lakanan päällä. Ilmastointi tuntui ihan tarpeettomalta. Nyt sää on selkeästi lämmennyt, mikä minulla aiheuttaa askeleen hidastumista. Hiki valuu, vaikka ei mitään tekisikään. Ilmanala on kostea, ja sadettakin tulee säännöllisesti. Ei ihme, että kaikki kasvaa valtavan suureksi. Toivottavasti se ei tartu minuun, niin paljon lahjakkuutta kun minulla kasvun suuntaan onkin.

 

 En muista, olenko aikaisemmin kertonut, että nykyinen asumuksemme on ison mäen varrella. Meille asti nousua voisi verrata siihen, kun Lahdesta lähtee torilta nousemaan Radiomäelle. Kun pääsee Radiomäen päälle, ollaan asuntomme kohdalla. Mäkeä jatkuu ylös ainakin saman verran, olemme kerran käyneet kiertämässä koko lenkin. Alaspäin meno sujuu tosi mukavasti, vähän jarrutellen voi valita loivan tai jyrkän reitin. Jyrkkä reitti on hiukan lyhyempi kuin loiva. Jalankulkijoille on tehty vajaan metrin levyinen kaistale pienellä korotuksella ajoväylästä. Jalkakäytäville on istutettu puita, joiden juurakon leveys vie puolet käytävän tilasta. Puut ovat kyllä hyödyllisiä, ne antavat mukavasti varjoa, kun rinnettä pitää kivuta ylöspäin. Puiden runkoihin on naruilla sidottu juuttikankaaseen kiedottuja orkideoita, jotka kukkivat kieltämättä viehättävästi. Otin ihan äitiäni varten kuvia, että kyllä sitä täälläkin osataan. Äitini on nimittäin ihan mahdoton kukkaihminen. En ymmärrä, miten hän saa aina kasvit viihtymään ja kukoistamaan. Ja hän kyllä muistaa siitä mainitakin, aina tilaisuuden tullen. Terveiset hänelle, rakkaudella.                                                                                                

Kuvitusta kotomatkalta, Rua Sambaibalta. Alimpien kuvienn klonttihedelmiä en ole maistanut. Enkä maista.

 

  

Huomasin taasen, että suuri rakkauteni ruoka on ollut pääosassa tässä kirjoitelmassa. Se jaksaa herättää minut ruotsalaisdekkareiden keskelläkin ja pitää valveilla sekä valppaana. Vaikka vatsaan ei mahtuisi mitään, silti voi muistella ihania makuelämyksiä ja miettiä, milloin sopii syödä seuraavan kerran. Siksi on hyvä, että meillä on tämä mäki. Tavoitteena on joka päivä käydä mäen alla, sieltä löytyy ranta, kaupat ja ravintolat. Voi sitten kävellä ostosten kanssa takaisin ylös, ja syödä taas hyvällä omallatunnolla.

Vielä yksi juttu. Aikaeromme Suomeen on enää neljä tuntia. Me siirryimme kesäaikaan viikkoa ennen kuin Suomi siirtyi talviaikaan. Joten skypetellessä ei tarvitse niin paljon vahdata enää kelloa ja arvuutella, vieläkö täällä nukutaan. Aamu-unisia kun ollaan, tai ainakin minä olen. Jokuhan meillä nousee aamuisin aina töihin.