Kotikatu. Tietyömaa, tai tiekokous. Parvekkeelta kuvattu. |
Olen tarkkaillut riolaisten työntekoa. Vähänkös tulee hiki
jo pelkästä katsomisen riemusta. Riossa on paljon erilaisia rakennusprojekteja
menossa, ja suurin lienee uuden metrolinjan rakentaminen Ipanemasta Barra da
Tijucaan. Hankkeen pitäisi olla valmis 2015, ja tavoitteena olisi saada 300 000
ihmistä pois katuliikenteestä päivittäin! Näitä metrotyömaita on Ipaneman ja
Leblonin välillä useita, ja uteliaat pääsevät kurkkimaan aitojen yli todellista
rakentamista. Työntekijöitä vaikuttaa olevan joka puolella, ja heidän
taukotilansa, bajamajat, eivät pysy lämpimällä kelillä piilossa keneltäkään,
jolla on hajuaisti tallella. Metrotyömaa on siinä mielessä poikkeuksellinen,
että työntekijöistä suurin osa pitää kypärää päässä. Muualla en ole moista
ihmettä nähnyt, saati sitten turvavaljaita korkeilla paikoilla, tai turvakenkiä
tai muita sellaisia typeriä hidasteita, joita Suomessa on pakko käyttää. Jos ei
käytä, pomolle voi käydä jotain ikävää, olen kuullut.
Yksi mies kuopassa, yksi istuu aidan vieressä, yksi kävelee ja pian kaikki neljä istuvat kuopan äärellä.
Leblonissa, jossa nyt asumme, rakennetaan ja kunnostetaan
taloja. Meidänkin talossamme on ollut ulkoseinän rappaus- ja maalaustoimenpiteet
menossa jo useamman viikon ajan. Iloiset työmiehet pystyttivät rakennustelineet
korjattavien ulkoseinien viereen muistaakseni syyskuun loppupuolella. Telineiden
väliin laitettiin muutamia lautoja työskentelypisteiksi. Kohta kahden kuukauden
ajan reippaat raksamiehet ovat tulleet tälle työmaalle äänekkään puheensorinan
kera joka arkiaamu. Paitsi tietenkin vesisateella, silloin ei näy ketään.
Kuuluu kylläkin. Äänet työmaalta kantautuvat meille varsin hyvin, sillä
makuuhuoneemme ikkunat sijaitsevat tällä työmaalla. Eikä täällä ole kuin yhdet
ikkunat, ilman äänieristystä.
Maisema makuuhuoneemme ikkunasta
Rakennustelineet ja vihreä seinä. Täytyy sanoa, ettei näkymä makuuhuoneesta ole mikään ihmeellinen, vaikkei siellä telineitä oliskiaan. Mutta eipä sinne paista aurinkokaan, mikä on hyvä juttu! Eikä silmät kiinni nukkuessa mitään maisemia katsellakaan. Ylhäältä näkyy pala taivasta ja metsikköä, ja alas on näkymä talon autohalliin :-) Ja, kuullaan kyllä, koska naapurin isäntä päräyttää prätkällään menemään, tai tulee takaisin... Alemmassa kuvassa näkyy raksamiehen jukurttipurkki, joka jäi meidän ikkunan tasalle, ilmastointilaitteen päälle. On nyt ollut siinä kaksi päivää. Vesisadetta.....
Jokaisella työmaalla, mitä olen täällä tarkkaillut, on
vähintään neljä miestä yhden tehtävän äärellä. Yksi tekee ehkä jotain, kuten
metrotyömaalla irrottelee katukivetyksiä. Vähintään kolme ukkoa tarvitaan
tarkkailemaan ja kommentoimaan työtä. Eikä seurakaan varmaan ole pahitteeksi.
Tämä on ihan totta. Kenelläkään ei näytä olevan kiire, ja kun yksi työvaihe on
saatu tehtyä, kaikki tarkastelevat tulosta pitkään ja hartaasti. Sitten ehkä
vähän istutaan työn ääressä, osoitellaan työtä ja odotetaan ruokataukoa. Päivän
kohokohta lienee, kun lounaslaatikot saapuvat. Ruokaa kuljetetaan raksoille
autoilla, mopoilla ja polkupyörillä. Olen nähnyt pari naisihmistä kantavan
lämpölaatikoita käsipelilläkin ja pystyttävän myyntipisteen rakennustyömaan nurkalle.
Olen nyt päätynyt siihen tulokseen, että Brasiliassa
panostetaan henkilökunnan määrään työpaikoilla. Kaupoissa käydessäni olen tätä
hämmästellyt jo aikaisemminkin. Ihmetystä se herättää minussa edelleenkin.
Pienen pieni käsityöpuoti, jossa pistäydyin uimamatkalla, oli hyvä esimerkki
tästä. Suomessa vastaavaa kioskia pyörittäisi yksi henkilö vuorossa, tässäpä
minua palveli jälleen kolme naista. Yksi esitteli tuotteita, yksi pakkasi ja
viimeinen rahasti. Pakkaus onkin suorastaan taidetta. Tänään saimme
teippirullan pakattuna siistiin muovipussiin, joka oli vielä teipattu kahdella
erillisellä teipillä kiinni. Siinä oli yhden työntekijän panos kirjakaupassa. Mukavaahan
se on kun palvellaan.
Oikeasti, minusta on outoa, että joku seuraa jatkuvasti poistumisiani
asunnosta, ja sitä, milloin tulen takaisin. Tai entäpä, jos joku penkoo
roskiani, ja saa selville, mitä meillä on viimeksi syöty. Ainoa, mitä täällä
kierrätetään, on tyhjät viinipullot. Ne laitetaan rappukäytävään ulko-oven
taakse, ja sieltä nekin häviävät. Eli, ovimiehet ovat tarkkaan perillä siitäkin,
minkälainen on alkoholin kulutuksemme milläkin viikolla. Meidän ovimiehet tai
vartijat ovat kyllä tosi mukavia ja ystävällisiä. Kukaan ei ole käännyttänyt
minua pois ovelta, kuten edellisessä asumuksessamme kävi, vaikka varpaat ovat
välillä olleetkin hiekassa. Emme osaa toistemme kieltä, mutta jotenkin
ymmärrämme toisiamme, luultavasti ja toivottavasti. Tänään olin ymmärtävinäni
ovimiehen puheesta, että työskentelytelineet korjataan pian pois. Puoliso
ihmetteli, että mistä minä sen päättelin, kun ovimies selosti portugaliksi
monisanaisesti jotakin. Erotin miehen puheesta yhden sanan, joka mielestäni
tarkoitti lähteä. Saattoihan se tarkoittaa, että lähtekäähän te siitä nyt
taivastelemasta telineitä, kun niitä rakennustyömaalla ihmettelimme. Tai sitten
mikään ei lähde minnekään. Katsellaan ja annetaan ajan kulua. Riossa ei ole
kiire kenelläkään.
täällä olis yks kiireellinen neitokainen tulossa kohta äiteen luo!! katsomaan kiireetöntä menoa. :)
VastaaPoistaOdotan kovasti!
VastaaPoista