Jonossa

Brasilialaiset rakastavat jonottamista. Ei ole väliä, mitä jonotetaan, kunhan vain jonotetaan. Ja tämän totesi paikallinen asukas, kun kävimme syömässä ravintolassa. Jonotimme pöytää lähes tunnin, mutta oli se sen arvoista. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Jonossa olemisessa oli puolensa myös, siinä odotellessa otettiin juomaa ja juteltiin mukavia. Päivä oli sunnuntai, joka täällä on viikon ensimmäinen päivä. Tapahtumapaikka oli paikallisen tavaratalon yläkerta, joka on pyhitetty ravintoloille. Odottelujuomaa tarjoillaan siihen ravintolan ulkopuolelle, niin kuin paikallisissa ravitsemusliikkeissä on tapana. Jos ei sisään mahdu, aloitetaan tarjoilu vaikka kadulle. Niin se jonottaminen sujuu miellyttävästi, eikä kukaan valita. Voi vaikka kehuskella, että me rakastetaan jonottamista!

Jonoja täällä muodostuukin moneen paikkaan. Lottojonot ovat erityisen suosittuja, vaikka en ole huomannut niissä mitään tarjoilua olevankaan. Rannalla jonotetaan vessoihin ja hiekalle kyhättyihin suihkuihin. Sunnuntait ovat erityisen suosittuja rantapäiviä, liikenne rantakadulla on rajoitettu ja ajoväylät pyhitetty jalankulkijoille. Rannalla oleillaan perheiden ja ystävien kesken, istuskellaan hieman rähjäisissä rantatuoleissa jutustellen ilmeisesti mukavia. Ainakin naurua riittää ja iloisen kuuloista puhetta. Rantatuolit ja huivit hietikolla ovat vieri vieressä, mutta kukaan ei vaikuta valittavan. Kaikille riittää tilaa, vaikka omaan reviiriin tottuneelle ei siltä aina tunnu. Alkuun oli vaikea sopeutua, että kosketusetäisyydelle hietikolle joku perustaa leirinsä. Enää siitä ei viitsi välittää, ja aina voi tulla uudelleen rannalle, jos läheisyys alkaa ahdistaa. Yritän muistaa, että Riossa on noin 7 miljoonaa asukasta, joten ruuhkaakin riittää. Myös sinne, missä minä olen.

Rauhassa jonottaminen ei tässä maassa ulotu liikennekäyttäytymiseen asti. Liikenne kulkee jonoissa ruuhka-aikoina, joita täällä riittää, mutta ei mitenkään rauhallisesti. Lisäksi vaikuttaa siltä, että Brasiliassa ei ole minkäänlaisia liikennesääntöjä. Jos on moottorikäyttöinen ajoneuvo, voi ajaa niin lujaa, kun kulkupeli kulkee. Vilkkuja ei tarvitse käyttää. Voi laittaa hätävilkut päälle, jos haluaa osoittaa muille, että minä menen nyt kaikista ohi. Ja kaksipyöräiset motoristit ovat oikeutettuja ohittamaan hidastelevan liikenteen keskeltä, oikealta tai vasemmalta, ja milloin vain. Usein näkeekin, että nämä urheat motoristit ajavat ajoväylällä keskiviivan tuntumassa silloin, kun muu liikenne on pysähdyksissä tai jostain syystä matelee. Hengenvaaralliselta näyttävää touhua, mutta rohkeat kuljettajat uhmaavat vaaroja päästäkseen ruuhkasta eroon. Vaikka palaisi punainen liikennevalo, ja jalankulkijoille vihreä, saattaa pysähtyneiden autojen välistä kaasuttaa helleasuinen motoristi kohtaloaan ja jalankulkijoita uhmaten.

 Saattaa olla, että vaikutan pilkunviilaajalta, kun haluaisin ylittää suojatien rauhassa, silloin kun vihreä valo palaa. Voi olla, että vanhassa päässäni alkaa vauhti pakottaa taksin kyydissä, joka on päättänyt tehdä uuden ajoennätyksen. Eikä hämäränäkönikään ole enää priima, kun olisi kiva, jos pimeällä käytettäisiin ajovaloja. Kuuloni on sen sijaan kohtalainen ja refleksit toimii; hyppäykset sivulle, eteen sekä taakse ovat jo tuttua käytöstäni torvien töristelyn keskellä.

 Mutta siinä on ideaa, että viikko aloitetaan sunnuntailla. Suomessa sunnuntai on ollut itselleni päivä, joka on tylsä ja ennakoi työviikon alkua. Eli olen jo ennakkoon märehtinyt sitä, että seuraavana päivänä tarvitsee mennä töihin. Täällä sunnuntai on pyhitetty perheelle, kavereille, ja hauskan pidolle. Istuskellaan katukuppiloissa myöhään iltaan, käydään syömässä hyvin ja aloitetaan viikko virkistäytymällä tehden sellaisia asioita, joista nautitaan. Brasiliassa aloitetaan viikko mukavasti hyvässä seurassa. Eikä vielä mietitä työntekoa ollenkaan. Sen toivon voivani säilyttää täältä oppina, kun joskus pitää palata töihin, sunnuntain brasilialaiseen tapaan.